Backgammonin perus säännöt
Backgammonin tarkoitus on erittäin yksinkertainen. Sinun tarvitsee saada kaikki pelimerkkisi kotipesään ja aloittaa nappuloiden poistaminen.
Prosessi vaatii onnea ja erilaisia tekniikoita ja strategioita tietyissä tilanteissa. Siksi sinun ainut toteutettava tehtävä on varmistaa että kaikki pelimerkkisi kaikista pisteistä pääsevät kotiin. Voittaja päätetään myös yksinkertaisesti, kuka ensinnä poistaa kaikki nappulat, voittaa pelin.
Backgammon on kahden pelaajan peli jossa värin valinta sovitaan joko suullisesti tai nopan heitolla. Kumpi saa suuremman luvun heitossa, saa mahdollisuuden päättää värin. Myös kumpi saa siirtää ensiksi päätetään nopanheitolla.
Nopalla on tärkeä rooli ja on muutamia sääntöjä nopanheittoon liittyen. Kuitenkin tämä on ainut onneen liittyvä muuttuja pelissä.
Sääntö on että noppia tulee ravistaa kupissa ennen kuin heittää ne ja nopat tulee heittää järkevältä korkeudelta, jotta ne pomppaisivat riittävästi ja antaa niiden levätä rauhassa lukua varten. Anna noppien pyöriä vapaasti, minkään esinneen häiritsemättä. Niitä ei myöskään saisi heittää laudan ulkopuolelle.
Pelinappuloiden siirtely tehdään nopan osoittamien lukujen mukaan. Voit siirtää yhtä pelinappulaa noppien osoittaman summan verran tai kahta pelinappulaa itsenäisesti molempien nopan lukujen mukaan.
Siirrä pelimerkkejäsi vain vapaisiin pisteisiin. Vapaa piste tarkoittaa pistettä jolla ei ole vastustajan pelimerkkejä. Kuitenkin voit siirtää pisteeseen jossa vastustajallasi on yksi pelimerkki. Tätä kutsutaan osumiseksi. Muista että jos osut pelimerkilläsi vastustajaan, niin tämän on siirrettävä pelimerkki muurille ja tuotava se uudelleen peliin. Kuitenkin olet vapaa kaikista rajoituksista määrittämään mitä merkkiä siirrät. On tarpeetonta sanoa että voit siirtää yksittäistä tai kahta merkkiä.
Voit aloittaa poistamisen, kun olet tuonut kaikki pelimerkkisi kotipesälle. Sinun TÄYTYY siirtää pelimerkki pois pöydältä vain jos nopan luku on riittävän suuri ja pelimerkki on paikassa josta se voi poistua.
Tuplaus kuution käyttä tuplauksessa ja uudelleen tuplauksessa. Tuplaus kuutio sijoitettuna muurille näyttää tuplauksen ja uudelleen tuplauksen tilan. Muista tuplaus ja uudelleen tuplaus ei vain vaihda pelin nopeutta mutta myös ansaitsee huomattavasti enemmän pisteitä sinulle ja vastustajallesi.
Newest Backgammon Articles:
Vinkit hyvän backgammonsivuston löytämiseen Backgammon on ikivanha taitopeli, jota moni on varmasti kokeillut lautapelinä. Kuten pokeri ja muut kasinopelit, myös backgammon on kasvattanut suosiotaan nettipelien myötä. Tähän kiehtovaan lajiin voi tutustua netissä aivan ilmaiseksi.... Article by: Kurasto Roosa - 30 August 2008
Backgammonhuoneet vastaavat tasoeroihin Backgammonin suosio on noussut huippulukemiin lajin yleistyessä netissä. Suosio on tuonut mukanaan varsin laajan harrastajakunnan, joista iso osa on lajia huvin vuoksi pelaavia harrastajia.... Article by: Kurasto Roosa - 29 August 2008
|